Jaa
Black Horse

Millaiset ovat parhaat miesten alushousut?

Jokainen mies on erilainen. Joku arvostaa vain ja ainoastaan edullisia alushousuja. Toinen etsii trendikkäitä alusvaatteita, joissa voi tarvittaessa nostaa omaa itsetuntoaan, olla hip ja chic!

Suurin osa meistä hakee kuitenkin alusvaatteiltaan ennen muuta mukavuutta, istuvuutta ja riittävää tukea sinne, minne pitää. Sanalla sanoen haemme laatua ja sellaisia ominaisuuksia, joissa alushousut eivät hankaa tai hierrä eivätkä iske kipinää.

Esimerkiksi turhat pesulaput tuntuvat monen mielestä epämiellyttäviltä, niin kuin sanotaan: ”pain in the ass”. Siksi Black Horsen pesuohjeet on painettu kankaaseen.

 

Jokaisella meillä on omat suosikkimme alusvaatteissa

Black Horsella on vuosikymmenten kokemus ja tieto suomalaisten toiveista, käyttötavoista ja tarpeista miesten alushousuille. Uskallamme väittää, että olemme tutkineet ja testanneet enemmän miehien alusvaatteita, kalsareita ja jopa yöpukuja kuin yksikään muu kotimainen alusvaatemerkki.

 

Bokserit vai bermudat?

Klassiset Black Horsen bokserit olivat edelleen suosituimmat alushousut. Ei ihme, sillä ne ovat yksinkertaisesti malliltaan mukavat ja istuvat. Viime vuosina bokseri-alushousujen mallit ovat kehittyneet entistä paremmin miehen kehoa myötäileviksi ja erityisesti materiaalivalikoima on laajentunut.

Black Horsen bokserit valmistetaan pehmeistä materiaaleista, kuten joustavasta puuvillasta, bambuviskoosista ja modaalista, joka on ominaisuuksiltaan lähellä puuvillaa, ja sen muoto- ja mittapysyvyys on erinomainen.

Useimmat modernit bokserit ovat ilman aukkoa, mutta valikoimissamme on klassisempia aukollisia boksereita.

Hengittävästä mikrokuidusta valmistetut kalsarit siirtävät kosteutta pois iholta. Mikrokuidusta valmistetut bokserit sopivat aktiivimiehelle, joka haluaa kalsarit ilman saumoja tai rullaavia lahkeita.

Entä Black Horsen bermuda-alushousut? Boksereista ne poikkeavat lähinnä pidemmillä lahkeillaan. Aktiivinen mies arvostaa erityisesti niiden mukavuutta, keveyttä ja ennen muuta niiden tuomaa lisälämpöä. Black Horsen bermudat valmistetaan niin ikään pehmeistä materiaaleista kuten puuvillasta, modaalista ja bambuviskoosista.

 

Mitä eroa: brief-alushousut vai trunks?

Rakkalla kalsarilla on monta nimeä. Alun perin englanninkielinen trunk-sana tarkoitti perinteisten bokserien kaltaisia uimahousuja leveine lahkeineen. Nykyisin sen merkitys voi olla paljon muutakin. Monesti erityisesti ulkomailla käytettyjä trunks-kalsarien synonyymejä voi Suomessa huoletta kutsua boksereiksi.

Black Horsen brief-alushousut ovat puolestaan nimensä mukaisesti kohtuullisen niukat, lyhyet ja istuvat. Brief-alushousut sopivat etenkin klassisia, lahkeettomia alushousumalleja arvostaville. Mallistostamme löytyy pehmeästä ja joustavasta puuvillasta valmistetut brief-alushousut sepaluksella tai ilman sepalusta.

 

Vieläkö joku haluaa pitkät alushousut?

Jokainen mies muistaa lapsuudestaan vanhempien vaatimat pitkät alushousut. Kaupungistumisen myötä ne usein ovat usein elämän varrella jääneet pienemmälle roolille. Silti niillä on ollut, ja tulee olemaan vankkumaton kannattajakuntansa.

Ja mikä parasta, trendit näyttävät, että pitkien kalsareiden arvostus ja käyttö on lisääntymässä – erityisesti kehityksen aallonharjalla kulkevien parissa.

Ulkoilun ja liikunnan lisääntyminen ja terveet elämäntavat ohjaavat aktiivisia miehiä yhä enemmän pitkien kalsareiden käyttäjiksi. Myös edelläkävijät ovat havahtuneet. Eräs tunnettu julkisuuden henkilö totesi juuri, että jos hän jotain katuu, niin sitä, kun piti muutama vuosikymmen palella talvisin lyhyissä kasareissa ennen kuin antoi omalle keholleen armahduksensa, ja ymmärsi pitkien kalsareiden arvon.

Black Horsen miesten pitkät alushousut on jokaisen miehen klassikkotuote. Pitkät kalsarit lämmittävät viimassa, pakkasilla ja vaikkapa Suomen kalseassa juhannuksessa. Black Horsen pitkät alushousut valmistetaan pehmeistä materiaaleista kuten joustavasta puuvillasta, modaalista, bambuviskoosista ja hengittävästä mikrokuidusta.

 

Vaadi alusvaatteilta laatua ja kestävyyttä

Trendit tulevat ja menevät. Klassikot, laatu ja kestävyys pysyvät. Minkä tahansa Black Horsen valikoiman malleista valitset, voit olla varma, että saat tyylikkäät, kuosiltaan juuri sinulle sopivat alushousut.

Saat parasta mahdollista laatua ja vastuullisesti valmistettua tuotteita pakkauksesta lähtien. Ja ennen muuta saat mukavuutta, joka istuu, elää ja tuntuu hyvältä päälläsi.

 

Löydä sinulle sopivat miesten alusvaatteet:

Bokserit | Brief alushousut | Bermudat | Pitkät alushousut | Aluspaidat | Kerrastot | Yöpuvut | Kylpytakit

Löydä sinulle sopivat poikien alusvaatteet:

Bokserit | Pitkät alushousut 

 

Lue myös
Miehille, joilla on muutakin ajateltavaa kuin alushousut

Miehille, joilla on muutakin ajateltavaa kuin alushousut

Black Horse laukkasi miesten alusasumarkkinalle vuonna 1975 Hämeenlinnan Parolasta tavoitteenaan olla kategorian musta hevonen. Mustasta hevosesta on kasvanut vuosien aikana Suomen suosituin miesten alusvaatebrandi.
Lue lisää
Isät on tärkeitä

Isät on tärkeitä.

Monet meistä ovat saaneet isältään korvaamatonta tukea ja kannustusta läpi elämän ilojen ja surujen. Isät on tärkeitä. Näin uskoo myös nyrkkeilyn Euroopan mestari Edis Tatli, jonka suhde isään on läheinen. Kysyimme Edikseltä miksi isä on hänelle tärkeä?
Lue lisää